Valmistavissa yrityksissä menekkiennusteet ohjaavat hankintaa, tuotantoa, varastoja ja kapasiteettia. Tämän takia ennustetarkkuudella on suuri vaikutus sekä toiminnan taloudellisuuteen että asiakkaiden kokemaan palvelutasoon. Useat valmistajat ovatkin panostaneet ennustetarkkuuden nostamiseen. Monesti tämä on tarkoittanut ennustamiseen käytettävän ajan moninkertaistumista – ennusteita pohditaan enemmän, niitä päivitetään tiheämmin ja ennusteita tehdään tarkemmalla tasolla ja pidemmälle tulevaisuuteen kuin aikaisemmin.
Laskennallisilla ennustemalleilla ennustamista voidaan tehostaa ja tarkentaa erityisesti silloin kun valmistajalla on hallittavanaan useita satoja nimikkeitä ja useita ennustettavia asiakkuuksia tai alueita. Laskennalliset ennustemallit purevat kaikkein parhaiten toistuviin tilanteisiin, kuten kausiin, sesonkeihin, trendeihin ja kampanjoihin. Tilanteiden ei kuitenkaan tarvitse toistua täsmälleen samanlaisina vuodesta toiseen jotta malleista olisi hyötyä. Laskennalliset ennustemallit pystyvät tehokkaasti huomioimaan esimerkiksi trendin loiventumisen ajan myötä tai vaikkapa kasvun tai laskun kausituotteen peruskysynnässä
Muuttuvassa maailmassa myös asiantuntijaennusteita tarvitaan, erityisesti jos kyseessä on uuden tuotteen lanseeraus, uudenlaisen kampanjan toteutus tai merkittävä muutos markkina- tai kilpailutilanteessa. Asiantuntijan ennustamistukea voidaan tehostaa hyvällä käyttöliittymällä, jossa kaikki tarvittavat ennustamista tukevat tiedot ovat käytettävissä kuvaajien ja raporttien muodossa.
Useissa valmistavissa yrityksissä erityinen haaste on motivoida myyntiorganisaatio panostamaan ennustamiseen. Yksi tapa tukea tätä on vahvistaa ennustamisen yhteyttä myynnin suunnitteluun yhdistämällä ennusteet, myynnin tavoitteet, budjetin ja muut myynnin suunnittelutiedot samaan työkaluun.
RELEXin järjestelmien avulla asiakkaamme ovat pystyneet tehostamaan ja tarkentamaan ennustamistaan. Asiakkaamme ovat muun muassa onnistuneet:
RELEX Forecaster -ohjelmisto tarjoaa erittäin hyvän tuen menekin ennustamisen tehostamiselle ja tarkentamiselle.
Lue lisää RELEX Forecaster -ohjelmistosta RELEXin sivuilta tai tilaa esitys RELEX Forecaster -ohjelmiston käytöstä.
Jos olet epävarma menekin ennustamisen kehittämismahdollisuuksista omassa yrityksessäsi ja toimintaympäristössäsi, kartoitusprojekti RELEX Röntgen on sinua varten.
Lue lisää RELEX Röntgenistä RELEXin sivuilta tai tilaa esitys RELEX Röntgenin toteutuksesta valmistavissa yrityksissä.