Ennustaminen on Sinebrychoffille tärkeää. Hyvä ennustetarkkuus on edellytys niin palvelutason varmistamiselle asiakkaiden suuntaan kuin toiminnan tehokkuudelle. Kun Sinebrychoff päätti kehittää ennustamistaan investoimalla uuteen ennustejärjestelmään, valinta osui RELEXiin.
Logistiikkapäällikkö Yrjö Nikkanen kommentoi: ”RELEXin ennustamisjärjestelmän avulla tavoittelemme entistä parempaa asiakaslähtöisyyttä. Hyödyntämällä laskennallista ennustamista pystymme viemään ennustamisen asiakasryhmätasolle kuitenkaan kasvattamatta ennustamiseen tarvittavia resursseja. Tavoitteenamme on entistä nopeammin ja tarkemmin pystyä huomioimaan muun muassa asiakkaiden kampanjat ja valikoimamuutokset.”
Järjestelmä saatiin toimintaan kolmessa kuukaudessa. Järjestelmäpäällikkö Pekka Soininen toteaa käyttöönottoprojektin olleen poikkeuksellisen sujuva: ”Tämä oli harvinaisen kivuton IT-projekti. Eteneminen oli suoraviivaista ja projekti pysyi erittäin hyvin aikataulussa.”
Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia ja panimo- ja virvoitusjuoma-alan markkinajohtaja Suomessa noin 46 prosentin markkinaosuudella.